Takaisin Suomessa - Vaihdon keskeyttäminen

0


Huh, tuntuupa tämän kirjoituksen tekeminen kaukaiselta, siksi sen aloittamisessa onkin varmaan kestänyt niin kauan. Olen nyt ollut reilun kuukauden takaisin Suomessa.

Lähdin vaihtoon viime vuoden lokakuussa ja tarkoitukseni oli viettää Saksassa kokonainen vuosi. Kahden lukukauden sijaan päätin kuitenkin lopulta lyhentää vaihtoni vain yhteen lukukauteen. Kun itse pohdin olisiko oikea valinta jäädä vaihtoon vai palata Suomeen, olisin kaivannut jonkinlaista vertaistukea tai tietoa muista opiskelijoista, joiden vaihtokokemus ei vastannutkaan odotuksia. Vastaavia kokemuksia ei kuitenkaan juurikaan tuntunut löytyvän, minkä takia koen tärkeäksi kirjoittaa omasta kokemuksestani. Toivon, että jos joku joskus kamppailee samojen ajatusten kanssa kuin minä ollessani vaihdossa hän voisi löytää tämän kirjoituksen ja huomata, ettei ole yksin, eikä kotiin palaamisessa ole mitään hävettävää. 

Miksi päätin palata suunniteltua aikaisemmin?

Mietin Suomeen paluuta jo muutaman kuukauden ajan ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Koin itseni Saksassa yksinäiseksi, enkä löytänyt omanhenkistä porukkaa jossa olisin viihtynyt. Kaupunki jossa opiskelin ei myöskään ollut aivan sitä mitä olin toivonut ja järjestelyt yliopistolla olivat alusta asti takkuisia. 

Suurin syy paluupäätöksen tekemiseen oli kuitenkin se, etten enää nauttinut ajastani vaihdossa, vaan tunsin elämäni valuvan hukkaan.  Saksassa olin yksinäinen ja onneton, samalla kun tiesin, että Suomessa kaikki olisi hyvin. Suomessa minua odotti avopuoliso ja yhteinen koti, sekä oman yhteisen elämän aloitus. Suomessa odotti myös ystävät ja perhe, maisteritutkinnon viimeistely, sekä todennäköinen työpaikka. Saksassa ei odottanut mikään, eikä ollut mitään. 

Sisimmissäni tiesin jo pitkään haluavani palata takaisin Suomeen, mutta päätöksen tekeminen oli silti äärimmäisen vaikeaa. Tiesin, ettei kukaan muu voisi tehdä päätöstä puolestani, mutta päätöksen lukkoon lyöminen pelotti. Mitä jos katuisin kotiin paluuta? Mitä jos jään ja asiat eivät paranekaan? Mitä muut ajattelevat minusta jos palaan? 

Olen todella onnekas, sillä tiesin lähipiirini tukevan minua riippumatta siitä, minkä valinnan teen. Ystävät ja läheiset jolle asiasta puhuin auttoivatkin todella paljon päätöksen tekemisessä, koska hyväksyntä ja ymmärrys kotiinpaluun halua kohtaan oli ehdotonta. Kun lopulta päätin palata Suomeen pystyin pitkästä aikaa huokaisemaan helpotuksesta ja tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen.

Miten järjestelyt hoituivat?

Koska lyhensin vaihtoajan lukuvuosien välissä, eivät järjestelyt tuottaneet kovin suurta päänvaivaa. Otin jo poislähtöä harkitessani yhteyttä Jyväskylän yliopiston International Officeen, jossa tilanteeni ymmärrettiin ja minua tuettiin kumpaan vaan päätökseen päätyisinkin. Kun päätös oli varma otin heihin uudestaan yhteyttä, jota kautta tieto siirtyi myös Saksan yliopiston International Officelle. 

Vaikka en ollut vielä maksanut seuraavan lukukauden lukukausimaksua, jouduin silti erikseen virallisesti eroamaan Duisburg-Essenin yliopistosta, jotta sain irtisanottua opiskelija-asuntoni. Opiskelija-asunnossa oli tässä tilanteessa kuukauden irtisanomisaika, joten jouduin maksamaan vuokraa vielä huhtikuulta. Erasmus-apurahan olin myös saanut jo koko lukuvuodelta, joten takaisinmaksua kertyi yhteensä noin 1400 euroa. Summa kuulostaa ja tuntuu tietenkin isolta, mutta eiväthän rahat alun perinkään olleet omiani.

Yliopistolta eroaminen hoitui International Officessa, josta sain myös haettua pakollisen läsnäolotodistuksen vaihdosta. Sähköpostilla työntekijöiden tavoittaminen oli alusta asti tuhoon tuomittu yritys, mutta kun lopulta pääsin samaan aikaan työntekijöiden kanssa toimistolle, ei niidenkään kanssa ollut ongelmia. Viimeinen pakollinen järjestely ennen muuttoa Suomeen oli Bürgeramtissa poismuuttoilmoituksen tekeminen, joka sujui jo saksaksi ja todella kivuttomasti muihin byrokraattisiin toimenpiteisiin verrattuna. 

Näiden pakollisten järjestelyjen lisäksi irtisanoin Suomesta käsin salijäsenyyteni, sekä Rundfunkbeitragin eli radio- ja TV-veron maksamisen. Salijäsenyydestä odotan vielä mielenkiinnolla, saanko rahoja koskaan takaisin, eikä saksalaiselle pankkitililleni ole verkkopankkitunnuksia, joilla voisin tarkistaa onko automaattiveloitusta Rundfunkbeitragista eroamisen jälkeen vielä vahingossa tehty. Kun nämä raha-asiat vielä selkeytyvät ja takuuvuokra tulee tililleni, olisi vuorossa saksalaisen pankkitilin sulkeminen. Tilin ylläpitämisestä ei onneksi koidu mitään kuluja, joten voi olla, että teen sen vasta Sparkassen toimistossa seuraavalla kerralla kun vierailen Saksassa. 

Kaduttaako vaihtoon lähteminen?

Ei yhtään. Opin vaihdon aikana itsestäni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Opin luottamaan itseeni ja ymmärtämään tunteitani, opin pärjäämään saksan kielellä arjessa ja ennen kaikkea opin olemaan oma itseni. Kun olin yksin ja yksinäinen, opin kuuntelemaan itseäni eri tavalla kuin ennen. Vieressä ei ollut ketään luomassa paineita tai odotuksia siitä, mitä kuuluisi tehdä tai minkälainen olla, vaan pystyin keskittymään siihen kuka olen ja mitä haluan elämässäni. Pysyn siis edelleen kannassani vaihtoon lähtemisen kannattavuudesta. Vaihdossa löytämäni itsevarmuuden ansiosta tämäkin kirjoitus on nyt julkaistu.

Kaduttaako vaihdosta lähteminen?

Ei yhtään. Pyrin etten enää jahtaisi kokemuksia pelkästään kokemusten tähden tai seuraisi polkuja joita kuvittelen, että minulta odotetaan, vaan keskityn asioihin jotka koen aidosti mielekkäiksi. Paluun jälkeen tuntuu kuin kaikki palaset olisivat loksahdelleet paikoilleen, enkä muista hetkeen olleeni yhtä onnellinen. Filosofi Frank Martelaa mukaellen, sen sijaan, että toistamme John Lennonin kuuluisaa sanontaa "Life is what happens when you're busy making other plans." voisimmekin sanoa: 

"Happiness is what happens to you while you're busy doing meaningful things".

- ELLA -